Download the Game Now

Let me preface this review by first stating that as a kid, I was a huge WWF fan. In fact, I still own my original copy of WWF Wrestlemania Challenge for the NES, which if I remember correctly, was the second WWF game for that video game system. Over time, I have noticed many trends that have lead up to the more traditional wrestling games of today. Along the way, there have been some really bright spots such as WCW vs NWO World Tour and Power Move Pro Wrestling. Of course there were a few bumps along the way as well, including WWF Wrestlemania: The Arcade Game.

GRAPHICS:
The graphics are the typical mid-90s arcade flavor, you know, horribly digitized characters that at the time appeared admissible. Mortal Kombat really got the ball rolling on this format after it was such of a success, and Wrestlemania follows suit. Due to this styling, the graphics are extremely limited. Get ready to see the same motion for every single kick and pick you throw, as there is absolutely no variety. One thing that also surprised me since this game originated in the arcades was the lack of colors. Usually I associate arcade games with bright, vibrant colors that make me want to drop my quarters into the machine. However, Wrestlemania appears dark and well, dull. Even the wrestler Doink, who has the moniker of a clown, appears drab and non-animated.

GAMEPLAY:
Do you suffer from ADD? If so, you will lose interest before you even unzip the files onto your hard drive. I will warn you now; this game is purely mindless entertainment. I can go through every match using the same exact move with Shawn Michaels (  kick). There just really isn’t a whole lot to do in this game. You pick a wrestler, which by the way there are very few in this game, then have to play in a few one on one matches. Once you blow through those, you start engaging in lopsided affairs as its now you against two other wrestlers. It seems like Acclaim’s philosophy was “hey, we’ll make our AI a bunch of idiots and just make the player face MORE of them at one time…yeah, that’ll work!” Yeah, it did work until I realized that this game sucks, and it didn’t take very long either.

SOUND:
It’s a good thing they didn’t put very much effort into the sound category because I’m sure it would have been just as much a disaster as the gameplay and graphics. It was kind of neat to hear Vince McMahon calling the play by play, but boy do those sound clips get old after a while! I can’t fault Acclaim though, as just about every arcade and sports game will suffer from the same fate. The music consists of cheesy midi songs that will likely incite laughter on your part. My suggestion is to pop in your own CD if you so decide to load this sucker up.

BOTTOM LINE:
If you are looking for a quick wrestling fix, look elsewhere. Save your time and instead go mow a lawn for a few bucks since you are better off spending about $3 for a copy of Power Move Pro Wrestling on eBay.

WWF Wrestlemania: The Arcade Game on vapaapainipeli, kuten jo nimestä voi arvata. Ennen kuin pelasin peliä, en ollut koskaan nähnyt edes kokonaista ottelua vapaapainia. Olin kyllä nähnyt joitakin mainospätkiä ja kuitenkin tiesin millaista se oikein on. Peli perustuu oikeisiin hahmoihin ja tietääkseni kaikilla hahmoilla on elävä vastine, eli pelissä on oikeita vapaapainijoita. Harvat heistä tosin enää painivat, mutta nykyvapaapainia seuraavat löytävät kyllä joitain tuttuja. The Undertaker on pelissä mukana, tosin vielä pitkähiuksisena. Shawn Michaels ja Bret Hart ovat myös mukana.

Peli on hieman perinteisestä tappelusta eroavaa arcademättöä. Suurin ero on siinä, että siinä ei ole supernopeita ninjoja, vaan lähinnä vahvoja köriläitä. Tämä tietysti antaa mahdollisuuden erityyppisiin liikkeisiin. Varsinaisia heittoja ei ole kuin yksi jokaisella hahmolla. Mutta kaikilla heittoanimaatio on hieman erilainen ja jos heitettävä hahmo on lähellä reunaa, voi sen heittää pois kehästä. Tätä itse käytän kaikista liikkeistä eniten enkä missään välissä kerinnyt varsinaisesti kyllästymään siihen. Vahvemmat hahmot voivat myös nostaa vihollisia päänsä päälle ja siten heittää heidät tai pudottaa vaikka polven päälle. Mukana ovat perinteiset heikot ja vahvat potkut ja lyönnit. Lisäksi on suojaus ja juoksu. Juoksulla voi ottaa köysistä vauhtia ja tehdä vaikka hyppypotkun. Jokaisella hahmolla on myös jonkin verran yksinkertaisia erikoisliikkeitä, tosin nämä ovat melko hyödyttömiä, kun niiden tekeminen kuitenkin kestää hetken, niin jos kehässä on 4 painijaa, on todennäköistä ettei hahmo kerkeä edes tekemään liikettä.

Parasta tässäkin pelissä on kaksinpeli, etenkin Co-operation-moodi. Tällöin pelataan kahdestaan kaikkia muita painijoita vastaan ja heitä on koko ajan kehässä enemmän kuin yksi. Luonnollisesti kaksinpelissä voi pelata myös normaalisti toisiaan vastaan. Parasta taas yksinpelissä on se, kun pääse ottelemaan yksinään yhtä aikaa jopa kolmea vastustajaa vastaan. Pelissä on 6 vaikeustasoa. Helpoimmalla on peli melko helppo, mutta vaikemmallakaan ei aivan ylivoimainen.

Käyttöliittymä tuntuu aluksi hieman hölmöltä. Pelin alkuvalikossa yksinpelin voi valita F1 painikkeella, kaksinpelin F2:lla ja Options-valikon F3:lla. F1 ja F2 toimivat myös pelaajien Start-painikkeina. Napit ovat aluksi määritelty hieman hassun tuntuisesti, mutta niihin tottuu nopeasti ja voihan ne toki vaihtaakin. Grafiikka on hieman karkeaa, mutta toisaalta myös selkeää ja ajaa asiansa hyvin, eikä rakeisuutta hetken pelaamisen jälkeen edes huomaa. Ikäisekseen peliksi grafiikka ja animointi on itse asiassa melko hyvää. Pelin musiikkipuoli on hiukan huonommissa kantimissa. Tunnusmusiikki joka soi alkuvalikossa on vain muutamien sekuntien pituinen pätkä, jota vain toistetaan, mutta omasta mielestäni se sopii pelin tunnelmaan hyvin. Tosin eipä sitä hirveästi tarvitse kuunnellakkaan. Selostajat toimivat ottelujen aikana hyvin, ne eivät kiinnitä liikaa huomioita, paitsi silloin kun innostuvat huutamaan hieman kovemmin jonkin liikkeen jälkeen. Selostuspätkiä on riittävän monia erilaisia, että ei aivan heti opi kaikkia ulkoa, mutta itse en juurikaan selostuksen ääntä edes kuule. Ääniefektit ovat yleisesti ottaen ehkä hieman ponnettomia tömähdyksiä ja läpsähdyksiä, mutta nekin ajavat asiansa ihan hyvin.

Ainoat pahat moitteet peli saa yksinpelin lyhyydestä. Vain kaksi erilaista pelimoodia ei riitä kovin pitkälle, vaan pelin pelaa läpi melko nopeasti, jos ei säädä vaikeustasoa korkeammalle. Tämän takia saattaa kyllästyminen iskeä melko nopeasti. Mutta kaksinpelillä peliä jaksaa pelata vaikka kauan, ainakaan kavereidemme kanssa emme kyllästyneet missään vaiheeessa. Co-operationin pelaaminen vaikeimmalla tasolla pitää pelaajat penkeissä niin kauan kuin mestaruusvyö saadaan kotiin.